Hei kymmenes osa! Wow :D Täysi kymmenen! Mutta osaan vaan:

ps. Kiitos kommenteista ne oikeasti piristävät! Seuraavaa osaa olen jo aloittanut, tai siis ottanut lisää kuvia.

Kuten tiedätte Anniesta tuli perijä, itsekään en olisi häntä halunnut perijäksi, oli vähän muita suunnitelmia hänelle. En rupea silti periää vaihtaman, osa syynä se että en jaksa ja Annie voitti äänestyksen, tulee olemaan pettyneitä ihmisiä. Yritän kestää joten yrittäkää tekin.  :D

- - - - - - >

 

Äiti oli ostanut rahoillaan talon, kalliilta alueelta. Se oli ihan hieno. Muuttokamoja löytyi silti sieltä täältä. En tiedä miten sopeudun tänne.

Äiti oli ruvennut istumaa tietokoneella joka päivä. Kerran kurkkasin salaa missä äiti pyöri ja eteeni aukesi joku vanhojen treffi-sivusto. Olin aika iloinen mutta toisaalta hämmentynyt siitä.

"Juu totta kai mä tuun kattoon sen uuden klubin." Olin soittanut Paavolle joka pyysi mut ulos.

"Hyvä! Odota mua siellä tuun heti!" Paavo sanoi puhelimessa.

Tanssin odotellessani Paavoa, jota ei vieläkään kuulunut. Oli mennyt jo vartti.

Muilla oli kivaa ja he tanssivat taas niitä ihmetansseja. Minä ne osannut niitä, mutta tarkemmin katsottuna en halunnutkaan.

Paavoa ei näkynyt vieläkään. Menin tiskille oottamaan ja tilasin mehua. En ikinä siitä juomisesta välittänyt, joten pysyttäydyin mehussa.

"Mitäs sä täällä?" Säikähdin kun Simppa ilmestyi tyhjästä.

"Paavon piti tulla tänne tunti sitten. Ei vaan oo näkynyt!" Sanoin koppavasti ja manasin Paavoa mielessäni.

"Se on varmaan jo nukkumassa!" Simppa sanoi vaivalloisesti.

"No sitten. Haluatko sä tulla tanssii mun kaa?" Kysyin varovasti.

Me tanssittiin Simpan kanssa, se oli oikeesti ihan hyväkin.

Sit me mentiin yläkertaan syömään. molemmille tuli pakottava tarve syödä.

"Mites muuten Kimille kuuluu?" Simppa kyseli.

"En tiijä, en oo saanut niitä kolmea kiinni. Kerran soitin Bethille tällä viikolla, mutta siinä se."

Simpan kanssa pystyin pitkästä aikaan juttelemaan. Äiti kun ei tuntunut ymmärtävän mun huolia. Rupesin oikeesti miettimään kunnolla, mitä kaikkee oon saanut kun mut valittiin perijäksi. En ajatellut sitä enään niin pahana asiana. Mun pitäis olla kiitollinen tästä kaikesta, mitä sain.

"Malja meidän jälleennäkemiselle!" Simppa ilakoi. Mä nostin mun lasin ja kilautin. Näin hauskaa mulla ei oo ollu viikkoihin.

"Musta tuntuu että tää ei jää tähän!" Hymyilin Simpalle.

"Simppa kato alas! Siel on joku noita ja ennustaja ja vampyyri!" Huidoin osoittaen alas pihaan.

"Just joo!" Simppa naurahti ja jatkoi syömistä.

"Luuletko mua tyhmäksi tai jotain? En mä usko tuollasiin!" Simppa naurahti ja nuoli sormiansa.

Mä katsoin haikeana alas niihin ihmisiin. Mä olin oikeassa, Simppa vaan ei uskonut. Ruuan jälkeen mä lähdin kotiin ja suoraan nukkumaan. Äidillä oli vielä pokeri-ilta kesken joten en viitsiny häiritä.

Seuraava päivä meni hermoillessa. Silakka repi mun uuden mekon kappaleiksi. Simppa ilmoitti tulevansa kylään. Äiti hiosti lapsenlapsista. Mun naamallekin tuntui poksahtaneen finni! Mä tuijotin peiliä, yrittäen prepata itseni pirteäksi. Olin sanonu Simpalle että meen uimaan ja saunaan, joten odottaa mua saunalla.

Uiminen jäi siihen kun rupes satamaan rakeita ja uima-allas höyrystyi ilmaan. Mä menin suoraan saunaan.

Onneks se oli vielä kunnossa. Muuten tää päivä olikin mennyt aika penkin alle. Tai miten sen ottaa, mutta hermoja riistävä se ainakin oli ollut. Siitä ei päästy mihinkään.

Simpan kanssa juteltiin kaikkee, eniten sitä mitä meille tapahtui yliopiston jälkeen. Olisin oikeasti halunnut olla sen kanssa silloin, mutta en edes muista miksi jätin sen. Vai jättikö se mut?

"Kumpi muuten jätti toisen?" Kysyin ja Simpan puhe töksähti kuin seinään.

"Oikeastaan ei kumpikaan. Vaan mä vaihdoin koulua ja kumpikaan ei pitänyt yhteyttä!"

Simppa tuli mua lähemmäksi ja laittoi käden mun olalle. Se tuntui ihanalta.

"Mä en olis halunnut erota, mutta en uskaltanut enään soittaa!" Simppa sanoi ja mä otin sen kädestä kiinni.

"Me voidaan korvata se nyt."

Ennen kuin huomasin, mä suutelin Simppaa. Olin oikeasti onnellinen. Toivottavasti äiti ei kurki jostain puskasta. Haluan kertoo sille sitten kun tää on vakavampaa, jos se edes on sitä koskaan.

Aamulla tajusin kuinka ihanaa on jos on joku. Sitten näin Silakan yksinään ja sydäntä pisti. Otin auton alle ja ajoin kohti kaupunkia.

Katselin kaikenlaisia koiria, mutta yksikään ei tuntunut sopivan Silakalle. Monet kyllä katsoi mua silmiin niin, että sydäntä pisti, mutta oli pakko sanoa ei.

Löysin sen ainoan Silakan kokoisen tyttökoiran Olgan, joka on nuorempi kuin Silakka. Se oli kouluttamaton ja villi, juuri Silakalle sopiva.

Ajettiin jonnekin puistoon ja heiteltiin keppiä. Halusin tutustua Olgaan ennen kuin vien sen kotiin. Ei se vaikuttanut mitenkään hirven pahalta. Minusta sitä oli vähän liian ankarasti haukuttu siellä kaupassa. Sanoivat ettei tuosta koirasta saa mitään, mutta minä otin haasteen vastaan.

"Annie kulta, onko Silakka ollut aina vaalean beige pinkillä kaulapannalla!" Äiti huusi ja luuli että hänellä harittaa silmissä.

"Ei, se on Olga, Silakan tuleva nainen!" Huudahdin ja juoksin paikalle. Äiti naureskeli Silakan poikamiespäivien lopulle.

Olga ja Silakka tutustuivat hyvin pian. Ainakaan ei ollut mitään ongelmia. Kaikki hyvin toistaiseksi.

Päivän hyväntyön jälkeen painoin pehkuihin. Tuntui hyvältä nukkua viimein makuhuoneessa jonka sai itse sisustaa. Äidin maku ei ollut ihan minun mieleeni.

Aamulla heräsin siihen kun äiti paistoi lettuja. Hän se jaksoi aina kokata, heti aamusta ainakin. Tuoksu kantautui makuuhuoneeseen asti ja nousin hymyillen ylös.

Yritin vieläkin kuumeisesti etsiä työpaikkaa. Tanssijan paikat olivat aina varattuja. Silti en halunnut luovuttaa ja laitoin moneen firmaan ilmoituksen, jos vaikka sattuisi tulemaan vapaata, olisin käytettävänä. Siihen mennessä pitää vain harjoitella.

Halusin soittaa Simpalle, mutta tämä oli vielä parituntia töissä, joten ei voinut. Yritin saada ajan kulumaan mutten onnistunut. Menin makaamaan terassille, jos vaikka saisin unta. Keinu heilui tuulessa sen verran että minulle tuli pahaolo. Oli pakko nousta seisomaan.

Mietin paljonko kello on ja joko Simppa olisi päässyt. Kun kännykkäni rupesi soimaan. Vastasin siihen Simppaa toivoen.

"Moi! Ookko kotona?" Simpan ääni kuului puhelimesta

"Juu, tuutko tänne?" Purin huultani toivoen. Simppa sanoi tulevansa kohta.

Olin niin onnellinen nähdessäni Simpan tulevan pihatielle. Juoksin tätä vastaan. Simppa otti minut syleilyynsä ja suuteli.

Mä menin laittamaan ruokaa. Spagettia ja jauhelihakastiketta, ainoa voileipää parempi ruoka minkä osasin. Olin kerran jos kaksi laittanut sormeni puukon alle ja saanut haavoja. Tänään ei niin saisi käydä. Vahdin ruokaa levyllä silmäkovana, en halunnut sen palavan. Kaiken piti onnistua tänään, muilla päivillä ei väliä, paitsi tänään.

Simppa jäi yöksi. Me juteltiin aika paljon. Tai siis kaikesta mitä tehtiin, me juteltiin. Minusta se oli ihanaa, halusin olla avoin ja toivon että Simppa myös.

Mentiin aika myöhään nukkumaan, kun äiti valitti aikaisesta herätyksestänsä. Oli siis pakko mennä makuuhuoneeseen pussailemaan. Sitä paitsi sillä oli taas pokeri-ilta. Se valvoi varmasti myöhään.

Äiti jäi vielä komentamaan Silakkaa ja vasta sitten painui nukkumaan.

 

Sellainen tämä osa. Mitäs piditte? Minusta oli ihan ok. Olen yrittänyt karsia niitä kirjoitusvirheitä, toivottavasti onnistuin!